Kolme vuotta ilman telkkua

Huomenna tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä kun Suomessa siirryttiin digiaikaan. Olin jo jonkin aikaa pohtinut telkkarista luopumista, joten muutos tuli hyvään saumaan.

Luovuin televisiosta koska syötin sille ison osan ajastani – elämästäni. Mitä sain vastineeksi? Katsellessa ohjelmat tuntuivat tärkeiltä ja niistä riitti usein jauhettavaa myös kavereitten kanssa jälkikäteen. Siinä vaiheessa olin saanut sen kaltaisen herätyksen, että haluan mieluummin rauhoittaa mieltäni. Osa ohjelmista oli niin kiehtovia, että ne synnyttivät hurjasti näkemyksiä ja joskus jopa ideoita. Osa ohjelmista, aika pieni, oli myös hauskoja.

Olin luopunut lehdistä jo vuotta aiemmin. Huomasin nimittäin, että nekin ottivat enemmän kuin antoivat. Enkä missään tapauksessa väitä, että näin olisi kaikkien kohdalla. Enkä ehdota sen paremmin televisiosta kuin lehdistäkään luopumista. Minulle kävi näin, kun aloin kuunnella itseäni ja tutustua energioihini astetta aiempaa enemmän.

Ensimmäisenä laitoin oveeni ei ilmaisjakelua kiitos -lapun. Jälkeenpäin mietin, miksi en ollut tehnyt sitä aiemmin? Olin pitkään harmitellut roskamäärää, joka luukusta tippui. Pelko kuitenkin voitti pitkään, eli minä tuumin roskien seassa saattavan olla joku tiedonjyvä, jota tarvitsen. Olenhan kaiken lisäksi viestintäalalla.

Lehtiä ja leikkeitä kertyi, sillä osan säästin myöhempää käyttöä tai lukemista varten. Aamulehtikin tehtaili uusia tuotteita, osalle päivistä tuli jo useampi julkaisu. Hyvää asiaa varmasti, mutta lehti- ja leikepinoni auttoivat minua oivaltamaan, että ne eivät lisänneet energiaani vaan veivät sitä. Tajusin, että kaikki se aika, jonka olen asioiden seuraamiseen käyttänyt, ei ollut tehnyt minusta aktiivista osallistujaa saati lämpimämpää ja viisaampaa lähimmäistä.

Me viihdytämme itseämme uutisilla. Näin viime viikolla pienen koululaisen tuijottavan pitkään iltapäivälehden lööppiä R-kioskin seinässä. Kesällä eräs kymmenvuotias halusi kovasti keskustella kanssani Porvoon ammuntatapauksesta. Hän vaikutti yllättyneeltä kuultuaan harvan suomalaisen, tai ihmisen ylipäätään, kuolevan niin, että tulee ammutuksi.

Ei meidän oikeasti tarvitse tietää kaikkea sitä, mitä meille nyt tarjoillaan. Voimme myös miettiä, kuinka monta kertaa päivässä juuri minun kannattaa ne uutiset lukea tai katsoa. Muistan miten jähmetyin seuraamaan New Yorkin tornien sortumista. Istuin tuntikausia seuraten kaikkia mahdollisia kanavia.

Kun tieto tulee negatiivisessa paketissa, se taitaa usein lamauttaa minun kaltaiseni ihmisen tai tekee ainakin pienemmäksi. Näyttää myös siltä, että imin kaiken negatiivisen energian itseeni ja sitähän mediassa riittää. Olin marinoitu negatiivisuudessa.

En silti syytä mediaa. Minähän sen valitsin. Olimme hyvin läheinen pari pitkän aikaan. Yhdessä päivittelimme elämän raskautta ja pahuutta. Siitäkin olimme samaa mieltä, että monet ihmiset ovat arvaamattomia elleivät peräti hulluja. Olimme molemmat varuillamme jatkuvasti ja nopeasti ongelmien kimpussa, kun niitä ilmaantui ja jos ei ilmaantunut, niin me loimme niitä. Usein teimme myös muista pilkkaa. Ei se oikeastaan mitään pilkkaa ollut, me vaan kerroimme totuuden. Nyt tiedän, että nämä olivat meidän tapamme selviytyä. Toinen teki bisnestä ja minä sain mitä halusin.

Katselen kyllä mielelläni televisiota, kun osun paikkaan, jossa sellainen on. Erosimmehan ystävinä. Tiedän, että käytin sitä tavallaan väärin. Niinhän me helposti teemme hyvien aineiden ja läheisten ihmistenkin kanssa.

Olen todella tyytyväinen valintoihini. En kaipaa televisiota enkä lehtien tilausnumeroita. En ottaisi niitä kotiini, vaikka ilmaiseksi antaisit. Voi olla, että ensi viikolla olen toista mieltä. Saan onneksi tehdä uusia ratkaisuja milloin haluan. Tässä vaiheessa luen joskus netistä yleisiä uutisia. Sen sijaan keksityn asioihin, jotka minua kiinnostavat ja valitsen niitä käsittelevät kirjat, artikkelit sun muut. Marinoin itseäni ilossa ja rauhassa. Mistä tulikin mieleeni, että nyt olen koukussa Facebookiin. Keskityn positiivisuuteen. Saan hyvää mieltä ja haluan sitä myös jakaa.

PS. Osalle ihmisistä ei tee hyvää katsoa uutisia juuri ennen nukkumaan menoa. Monelle meistä mielen rauhoittaminen ja positiivisiin asioihin keskittyminen tuo levon. Saa sitten kroppakin latautua yön aikana.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

2 vastausta artikkeliin “Kolme vuotta ilman telkkua”

  1. Meillä on telkku, mutta emme juuri katso sitä. Mies katsoo joskus jotain sarjoja, mutta itse en välitä. Ajanhukkaa. Tyttö katsoo piirrettyjä dvd:ltä ja Star Trekkiä katsomme kaikki yhdessä – dvd:ltä. TV-lupamaksu on meille ihan turha.

    Lehden selaan aamulla, että pysyn kärryillä, mutta en lue sen tarkemmin. Muuten luen ja tilaan vain Minä Olen ja Ultra-lehtiä. Naistenlehdet sun muut eivät anna minulle yhtään mitään.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s