Se on minun tapani

Miksi en ole jo hoitanut asiaa? Olen minä saamaton ja huono ihminen. Naapurin Irma olisi varmasti aika päiviä saanut homman kuntoon. Äiti olisi, kaikki muut olisivat…ja muuta vastaavaa.

Amerikkalainen valmentaja Steve Chandler vinkkaa viisaasti, että tällä ajatuskuviolla saan taas yhden asian häpeälistalleni. Se ei tee hyvää. Chandler muistuttaa Michael Neillin haastattelussa Hay House Radiossa, että tapoja on kolme kategoriaa:

1 oikea tapa

2 väärä tapa

3 tapa, joka näyttää toimivan minulle

Chandler kehottaa pohtimaan onko jonkun asian hoitamatta jättäminen tai siirtäminen oikeasti ongelma vai teenkö siitä sellaisen. Mainio näkökulma!

Chandler kertoo myös, miten moni meistä jauhaa itselleen tarinaa siitä, ettei saa mitään hoidettua loppuun. Minä teen herkästi tätä. Minunkaan, kuten useimpien meistä kohdalla, tuo ei pidä paikkaansa. Olen muun muassa kirjoittanut loppuun pari tarinaa, olen suorittanut peruskoulun, olen harjannut hampaani ja syönyt aamiaiseni.

%d bloggaajaa tykkää tästä: