Häikäisevä junamatka

Konduktööri astuu vaunuun tervehtien pirteästi ja ystävällisesti koko vaunullista. Lämmin meininki jatkuu hänen palvellessaan meitä kaikkia erikseen. Kun on minun vuoroni, konduktööri odottaa hiljaa hyräillen lippuani, jota kaivan kassista.

”Sinulla on hieno ote työhösi”, sanon. Hän kiitää hymyillen. ”Olet oivaltanut jotain suurta”, totean. Nuori mies, melkein poikanen, katsoo minua silmiin ja vastaa ”olen samaa mieltä”. Innostun entisestään ja onnittelen häntä. En muista kaikkea mitä puhumme, mutta sen muistan, että nuori konduktööri sanoi lopuksi leikkisästi, että ihan tässä meinaavat jalat mennä alta.

Hetkeä myöhemmin huomaan istuvani väärällä paikalla. Totean sen ääneen ja rinnakkaisella penkillä istuva mieshenkilö sanoo ystävällisesti, että ei kai se mitään haittaa. ”Totta”, sanon hetken emmittyäni, ”vaihdan, jos sellainen tarve tulee”.

Huomaan miehen katsovan minua matkan edetessä hyväntuulisesti muutaman kerran. Pääasiassa hän kuitenkin keskittyy vieressä istuvan rouvaansa. Aivan hetkeä ennen kuin minut sitten häädetään väärältä paikaltani alamme keskustella. En harmikseni muista kumpi teki aloitteen ja mitä silloin sanottiin. Tuli kuitenkin esille, että pariskunta asuu Espanjassa. Minä siinä sitten onnittelemaan ”olettepa onnekkaita. Saatte nauttia parhaita paloja Suomen kauniista kesästä ja Espanjan auringosta”. Siinä vaiheessa kerään jo kamppeitani vaihtaakseni paikkaa. Seison käytävällä ja mies katsoo iloisilla silmillään todeten ” sinä olet hieno ihminen ja sinulla on mahdollisuus samaan”. Innostun miehen tavasta lähestyä minua ja tietysti hänen sanoistaan. Hänen vaimonsa hymyilee vieressä.

Vaihdamme vielä muutaman toisiamme kannustavan kommentin ja mies sanoo minulle lämpimästi sanat, joilla itse usein päätän sähköpostiviestit ”Kaikkea hyvää”. Kurkotan miehen käteen (seison käytävällä ja pariskunta istuu). Kosketan kättä ja sanon ” sitä samaa ja pelkästään hyvää”. Koska tunnelma on katossa, kurkotan myös ikkunapuolella istuvan naisen käteen hyvästelläkseni. Tämä taianomainen hetki tuntuu täysin luontevalta. Se on taas sitä flow-tilaa.

Vaihdan Tampereella junaa ja saan ilokseni todeta, että tässäkin junassa konduktööri on hyvässä vireessä.

Tapahtumat toivat mieleeni tilanteen, jossa löysin itseni halailemasta ”tuntemattoman” mummon kanssa Porin Sokoksen maitotiskin edessä. Se tarina on tässä. Ihania kohtaamisia, lisää näitä!

Täydellinen lopetus täydelliselle päivälle. Olin nimittäin tulossa Helsingistä, jossa sain osallistua Esa Saarisen kolmen päivän upeaan seminaariin.

Eihän se päivä oikeasti vielä junamatkaan päättynyt. Poljin puoli yhdentoista aikaan kotiin ja voitte vain arvata, miten onnellisina koirani ottivat minut vastaan. Riemusta ei hankkinut tulla loppua.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s