Häikäisevä junamatka

Konduktööri astuu vaunuun tervehtien pirteästi ja ystävällisesti koko vaunullista. Lämmin meininki jatkuu hänen palvellessaan meitä kaikkia erikseen. Kun on minun vuoroni, konduktööri odottaa hiljaa hyräillen lippuani, jota kaivan kassista.

”Sinulla on hieno ote työhösi”, sanon. Hän kiitää hymyillen. ”Olet oivaltanut jotain suurta”, totean. Nuori mies, melkein poikanen, katsoo minua silmiin ja vastaa ”olen samaa mieltä”. Innostun entisestään ja onnittelen häntä. En muista kaikkea mitä puhumme, mutta sen muistan, että nuori konduktööri sanoi lopuksi leikkisästi, että ihan tässä meinaavat jalat mennä alta.

Hetkeä myöhemmin huomaan istuvani väärällä paikalla. Totean sen ääneen ja rinnakkaisella penkillä istuva mieshenkilö sanoo ystävällisesti, että ei kai se mitään haittaa. ”Totta”, sanon hetken emmittyäni, ”vaihdan, jos sellainen tarve tulee”.

Huomaan miehen katsovan minua matkan edetessä hyväntuulisesti muutaman kerran. Pääasiassa hän kuitenkin keskittyy vieressä istuvan rouvaansa. Aivan hetkeä ennen kuin minut sitten häädetään väärältä paikaltani alamme keskustella. En harmikseni muista kumpi teki aloitteen ja mitä silloin sanottiin. Tuli kuitenkin esille, että pariskunta asuu Espanjassa. Minä siinä sitten onnittelemaan ”olettepa onnekkaita. Saatte nauttia parhaita paloja Suomen kauniista kesästä ja Espanjan auringosta”. Siinä vaiheessa kerään jo kamppeitani vaihtaakseni paikkaa. Seison käytävällä ja mies katsoo iloisilla silmillään todeten ” sinä olet hieno ihminen ja sinulla on mahdollisuus samaan”. Innostun miehen tavasta lähestyä minua ja tietysti hänen sanoistaan. Hänen vaimonsa hymyilee vieressä.

Vaihdamme vielä muutaman toisiamme kannustavan kommentin ja mies sanoo minulle lämpimästi sanat, joilla itse usein päätän sähköpostiviestit ”Kaikkea hyvää”. Kurkotan miehen käteen (seison käytävällä ja pariskunta istuu). Kosketan kättä ja sanon ” sitä samaa ja pelkästään hyvää”. Koska tunnelma on katossa, kurkotan myös ikkunapuolella istuvan naisen käteen hyvästelläkseni. Tämä taianomainen hetki tuntuu täysin luontevalta. Se on taas sitä flow-tilaa.

Vaihdan Tampereella junaa ja saan ilokseni todeta, että tässäkin junassa konduktööri on hyvässä vireessä.

Tapahtumat toivat mieleeni tilanteen, jossa löysin itseni halailemasta ”tuntemattoman” mummon kanssa Porin Sokoksen maitotiskin edessä. Se tarina on tässä. Ihania kohtaamisia, lisää näitä!

Täydellinen lopetus täydelliselle päivälle. Olin nimittäin tulossa Helsingistä, jossa sain osallistua Esa Saarisen kolmen päivän upeaan seminaariin.

Eihän se päivä oikeasti vielä junamatkaan päättynyt. Poljin puoli yhdentoista aikaan kotiin ja voitte vain arvata, miten onnellisina koirani ottivat minut vastaan. Riemusta ei hankkinut tulla loppua.

Metsää keholle, mielelle ja sielulle

Viimeiset kolme viikkoa olen oleskellut ulkosalla vähintään kolme tuntia päivässä. Kilometrejä ei ole kovasti kertynyt, vaan minäpä en ole ollut suorittamassa. Olen hämmästellyt itsekin rauhallista askellustani. Koirat ovat nauttineet ja niin olen tehnyt minäkin. Selkäni, joka on vaivannut, on ollut yhtä kiitosta, kipu on poissa. Metsän valoja ja varjoja katsellessani sieluni lepää. Koirien into ilahduttaa. Metsän linnut kertovat tarinoitaan puhdistaen mieltäni ja puut antavat voimaa. Olin unohtanut, miten isoja annoksia metsässä oleskelua kaipaan. Tosin onneksi, piipahduskin auttaa. Miten ja missä sinä lataat akkusi?

Vinkkejä metsään menevälle
1. Laita mieluummin liikaa kuin liian vähän vaatetta. Kylmästä jäykkä ei voi olla rento. Hyvä, jos vaatteet ja kengät palvelevat kaikin tavoin rentoa helppoa oloa.
2. Tervehdi vastaantulevia ihmisiä ja eläimiä.
3. Kun ajatus karkaa menneeseen tai tulevaan, vedä se kiitollisena tähän hetkeen. Voit tehostaa tätä hengittämällä syvään muutaman kerran ja kuuntelemalla hengityksesi ääntä.
4. Kuuntele silloin tällöin mitä ääniä kuulet samaan aikaan. Lumi narskuu ehkä jalkojen alla, linnut laulavat.
5. Pysähdy usein ja katsele ihmetellen ja uteliaana ympärillesi. Otapa joskus alle kuusivuotias ystävä mukaan ja katso mitä tapahtuu.
6. Jätä musiikkivehkeet kotiin.
7. Älä pidä kiirettä. Jos mieli alkaa pyörittää kertoen, että nyt täytyy mennä, on kiire, muista että se on sen addiktio, älä välitä siitä (ellei sinulla oikeasti ole joku meno). Luota siihen syvempään tunteeseen ja yhteyteen, joka sinulla on luonnon kanssa. Akkusi latautuvat. Se tehostaa toimintaasi parantaen myös untasi, luovuuttasi ja intuitiotasi.
8. Metsä on myös oiva paikka tietoisesti rukoilla, keskustella jumalan tai universumin kanssa, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaakaan. Universumimme ihmeellisten luomusten, kuten puiden, kasvien ja eläinten kanssa voi haastella, jos hyvältä tuntuu ja kosketella, vaan itse katselen esim. valkovuokkoja mieluummin maassa kuin vaasissa.
9. Kun tuo hetki satumetsässä on takana, voit hetken miettiä mitä sait. Mitä se antoi keholle, mielelle ja sielulle?
10. Älä usko mitään mitä sanoin, vaan tee matkasta omannäköisesi.

Jos et ole tottunut metsässä liikkuja, aloita pellon reunasta. Käytä mielikuvitusta. Kaikki on mahdollista ja kaikki on hyvin.

Rojua vai rauhaa?

Olen muuttanut useita kertoja elämäni aikana. Varsinkin muutot isommasta pienempään asuntoon ovat olleet hetkiä, jolloin olen luopunut paljosta tavarasta. Silti roinaa on edelleen aivan liikaa.

Kuulin taannoin, että 80 prosenttia amerikkalaisista ei saa autoa talliin, koska se on täynnä muuta tavaraa. Arvelen, että samaan suuntaan olemme menossa mekin. Mitä ihmeen hamstereita me olemme? Ja miksi?

Silloin tällöin saan siivousvimman ja päätän heittää pois kaiken turhan. Otan käteeni nipun vuosia vanhoja joulukortteja ja poisheiton sijaan alankin selailla ja valikoida niitä. Päätän säästää ne, joilla on suurempi tunnearvo. Lopulta vain muutama kortti lähtee ja aikaa kuluu.

Monesti olen päättänyt vaatteita läpi käydessäni, että pistän pieneksi jääneiden vaatteiden lisäksi pois kaiken, jota en ole käyttänyt viimeiseen kolmeen vuoteen. Lopulta olen luopunut vain rikkinäisistä ja huonokuntoisista vaatteista.

Minulle on siis mennyt pupu housuun! Olen uskonut ajatustani, että saatan vielä joskus tarvita tätä. Onpa mielessäni voinut käydä sekin, että niin paljon tähän laitoin rahaa, että ei siitä voi luopua. Ja joskus olen ajatellut myös, että jospa minulla ei tulevaisuudessa ole varaa hankkia vaatteita, niin eivätköhän nämä silloin kelpaa. Ja varmasti tämä tulee vielä muotiinkin.

Edellinen kertoo aika paljon minusta vai mitä? Se kertoo luottamuksestani itseeni ja elämään. Se paljastaa pelkoni. Ja niitähän minä vain saan tällä pelillä lisää. Nyt se on loppu. Alan tajuta miten paljon energiaa roina vie.

Jos en ole paitaa kolmeen vuoteen käyttänyt, pärjään varmasti jatkossakin ilman. Sen sijaan saan uutta tilaa. Alkaa henkikin kulkea paremmin. Vaatteet joista olen maksanut ja joita en käytä eivät myöskään paranna tunnelmaani. Pois vaan. Ja jos nyt sitten isommasta määrästä vaatteita paria kaipaisin joskus, niin kyllä kokonaisuus jää voiton puolelle. Ja aivan varmaa on, että saan vaatteita jatkossakin, jos niitä tarvitsen.

Jos luopuminen ja uusi tila tuovat energiaa, sitä saa myös ajatuksesta, että nämä vaatteet tuovat iloa ja lämpöä monien ihmisten elämään. Oikeastaan sitä käyttämättömät vaatteet huutavatkin. Ottakaa käyttöön. Ei ole olennaista kuka niitä käyttää. Rasite muuttuu riemuksi.

On hienoa nähdä kirpputorilla, miten joku ilahtuu tekemästään löydöstä. Ja jokainen joka on joskus antanut vaatteita hyväntekeväisyyteen, tietää miten se laajentaa sydäntä. Koska haluan jatkossa elää yhä enemmän rakkaudesta, minun on tehtävä yhä vähemmän päätöksiä pelosta.

Kierrän huushollia huone kerrallaan. Katson jokaista tavaraa ja kysyn itseltäni, tuoko tämä maljakko minulle energiaa vai viekö. Suosittelen samaa muillekin.